Ulkohissi ja sisävessa

Väestötiheys Belgiassa on päätä huimaava verrattuna Suomeen. Tämän olettaisi johtavan ahtaaseen asumiseen, mutta kiinteistövälittäjät toisensa perään nauroivat meidät ulos etsiessämme tilavaa n. 50 neliöistä kaksiota. Pienet kaupunkiluukut lähtevät 80 neliöstä ylöspäin ja pienemmissä kaupungeissa 100 neliötä on sopiva koko nuorelle parille. Yksin ei ilmeisesti kannata asua. Meidän lukaaliksemme valikoitui 95 neliöinen, vuoden ikäinen asunto entisen Antoine Coppens-tehtaan alueelta, kanaalin varrelta. Asunnoltamme keskustorille on matkaa reilu kilometri ja rautatieasemalta lähtevälle ostoskadulle 500 metriä.

Näkymä Antoine Coppenslaanin päädystä. Suoraan edessä ramppi  kellariautotalliimme.

Taloyhtiön sisäpihaa

Satamaan on matkaa 100 metriä

Näkymää asunnolle satama-altaan toiselta puolelta

Kuvattu ylävirralta satamaa kohti

Kanaalin vastarannalta

Meidän asunto on punatiilitalon vasemmanpuoleinen, 3. kerros  ja vasemmallapuolella.

Venesatama vastarannalta kuvattuna. 

Turussa totuimme seuraamaan mm oravien ja fasaanien elämää. Kanaalin välitön läheisyys korvaa oravien puutteen kohtuullisesti, esittämällä valtavan kirjon eri vesilintuja, lenkkeilijöitä, tour de france pyöräilijöitä, melojia sekä kanaalirahtilaivoja.

Sorsa

Perusvesilintu

Vaikka linnuille on rakennettu oma altaansa, ruokkiminen on ehdottomasti kielletty.

Soraa matkalla Antwerpeniin

Hanhi (Nilsis Holgerssonus)

Ehkä ankka. Tai valkosorsa? kwaak

Muuttaminen sujui tässä päässä odotettua helpommin, osin tuurilla ja osin pakon sanelemana. Avaimia kiinteistövälittäjältä noutaessamme kuljetusyhtiöstä jo soitettiinkin, että tavarat olisivat muutaman tunnin päästä perillä. Nopean neuvottelun jälkeen saatiin sovittua, että toimitus tapahtuu alkuperäisen suunnitelman mukaan vasta seuraavana päivänä, ja saimme hieman hengähdystaukoa pohtia vaihtoehtojamme. Toisaalta säännöt sanovat, että muuton tulee tapahtua ikkunan kautta ulkohissiä käyttäen, toisaalta mieli teki venyttää hieman sääntöjä ja toteuttaa ns. "kuutamomuutto". Viimehetkillä alkoi jänistää, ja päätimme hankkia virallisen muuttohissin. Tiukalla 2,5 tunnin varoitusajalla onnistuimme jotenkin moukantuurilla saamaan hissin ja avustajan pelipaikalle, juuri kun rekka päräytti pihaan. Itse toimitukseen kuluikin sitten alle 30 minuuttia ja ulkohissin kätevyys löi meidät ällikällä. Näinhän sen muuttamisen pitäisi mennä!

Hissin virittelyyn meni ehkä 10 minuuttia

Ja sitten se alkoi

Ja loppui. Huomaa huippuhienot McFries laatikot :)

Päätimme ottaa rennosti ensimmäisen viikon, ja lähinnä tutustua uuteen kotikaupunkiin ja paikalliseen elämänmenoon. Turnhout on väestömäärästään huolimatta yllättävän aktiivinen kaupunki. Tapahtumia tuntuu riittävän, joskin aina ei ole aivan selvää minkä vuoksi tapahtumia vietetään. Joulumarkkinat olivat vielä kuumimmillaan kun saavuimme paikalle. Torilla oli ketjukaruselli perheen pienimmille, luistinrata urheilullisille ja kaljakoppeja ja snägäreitä muille. Arvatkaa mihin ryhmään me samaistuimme? Jokaisesta kaljakojusta sai myös tietenkin paikallisten suosimia värikkäitä liköörishotteja. Tätä herkkua oli siis tarjolla aamusta iltaan vielä tammikuun ensimmäisellä viikollakin.

Juki tutustuu hartaasti Westmallen munkkien sanomaan.

Yllättäen luistinrata purettiin ennen kuin kerkesimme kokeilemaan, joten keksimme toiseksi parhaan tavan parantaa koti-ikävää. Menimme jääkiekko-otteluun. Turnhoutin joukkue White Caps pelaa belgian pääsarjatasolla ja tätä kirjoittaessamme joukkue on liigassa toisella sijalla. Jääkiekon katsominen belgiassa eroaa hieman HK Areenalla olemisesta. Ensimmäinen ihmetys syntyi, kun sisään astuessamme meitä ei heti ryöstetty sikamaisilla hinnoilla. Seuraavaksi selvisi että vain sekopäät yrittävät katsoa ottelua mahdollisimman läheltä. Kahden metrin päässä pleksistä alkaa jo lämmin ravintola josta näkee pelin vallan mainiosti ja pöytiintarjoilu pelaa. Itse pelistä ei hirveästi jäänyt kerrottavaa, paitsi ehkä lopputulos, 37-6, GO White Caps!! Tästä lähtien tarkistamme ketä vastaan ottelu on.

Ei ollut nakkimukeja vaan â la carte lista ja kohtuu hinnat

Päätimme jatkaa seuraavaa viikonloppua talven kunniaksi vielä kerran jäällä. Jääkiekko-ottelussa kuulimme, että perjantaisin hallilla on suosittu jäädisco, johon meidän tulisi osallistua. Paikalla oli kaikki lapsista keski-ikäisiin ja junioreiden vanhemmat myivät kaljaa ja snapseja keskiympyrässä discoautoksi tuunatusta Citroën Camionettestä. Katolla DJ:t paukuttivat parhaita ysärihittejä muutamalla tuoreemmalla tulkinnallaan. Hetken harkinnan jälkeen uskaltauimme jäälle, ja siitä edelleen Camionetten kylkeen. Alkoholin paljousalennukset ovat päällekäyviä jopa jäädiscossa - "Osta 3 maksa 2". Siitä voi sitten jokainen laskea että montako olutta ostettin ja montako juotiin.

Disco Camionette

Viikko joulutorin purkamisesta ja olikin jo vuoro seuraaville torimyyjäisille. Ennakkomainonnan perusteella paikalla oli paikallisia tuottajia myymässä tekeleitään suoraan yleisölle, ja paikalle olikin tuotu hienot teltat lämmityslamppuineen ja edellisviikon luistinradalle oli tehty lava esityksille. Innokkaina suuntasimme aamutuimaan perinteiselle sunnuntaikirppikselle paikallisella vähätorilla ja siitä suoraan päätorilla alkaviin myyjäisiin. Paikanpäällä odotti karu totuus, kun selvisi että samat kaljat ja snapsit siellä olivat kuin edelliselläkin viikolla, puukopit vain olivat muuttuneet teltoiksi ja myyjät olivat paikallisia yhdistyksiä (mm. punainen risti, Turhoutin sukeltajat ja suosikkimme Harrastepanimo Linnunpesä). Järkytyksen kruunasi, kun selvitimme miksi ihmiset ravaavat torin keskellä olevassa kopissa, jossa ei ensialkuun näyttänyt olevan mitään myytävää. Kopissa Turnhoutin kaupunki jakoi kaikille halukkaille ilmaisen juomalipun mihin tahansa torin kojuun. Kyllä, uusi kotikaupunkimme kannustaa meitä tutustumaan paikalliseen olutkulttuuriin! :)

Punainen risti pitää huolen nesteytyksestä. Olivat varmaan ilmaisia, mut ei tohdittu kysyä.

Lapset leikkii, aikuiset ryyppää ja...

kaupunki tarjoaa :)

Onnellinen asukas!

Tält puolt jokke kanaalin vartte

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin ajattelin edellisen muuton yhteydessä ja jälkeenpäin lupasin, etten muuta enää koskaan. Tällä kertaa taktiikaksi muutettiin tiukka laskelmointi ja tehokas pakkaaminen. Tilasimme SNcargolta 10 kuutiota konttitilaa ja siihen oli tarkoitus mahtua kaikki oleellinen, loput kuljettaisimme Skodan takakontissa.

Mutu tuntumalla tehdyt laskelmat tietenkin hettivät hieman. Konttitilaa varastettiin hieman ylimääräistä ja loppujakaan ei ihan täysin saatu Skodaan mahtumaan. Ratkaisevia osia Skodasta jäi myös odottamaan seuraavaa Suomen reissua. Viikunapuu otettiin kartturin matkustusmukavuuden ja kuskin näkyvyyden heikentämisestä huolimatta mukaan. Kerran varmalta kuolemalta pelastettu Viikuna vain oli liian tärkeä jätettäväksi pois matkasta!

Matkaan päästiin ystävien mahtavalla avustuksella 30.12 Vikingin ilta-lautalla. Yöpymisen varaan oli laskettu aika paljon. Herätys oli kuudelta aamulla ja illaksi piti keretä Kööpenhaminaan viettämään uuttavuotta. Mahdollisesti jäiden tai jonkun muun tärinää aiheuttaneen ilmiön takia unet jäivät valitettavan lyhyiksi.

Monet vihjasivat, että Ruotsin läpi ajaminen on ikävää yksitoikkoisen tien takia. Pienessä kiireessä sitä oppi kyllä arvostamaan, että koko matka hoitui moottoritietä pitkin. Muutaman bensis ja McDonald's pysähdyksen jälkeen oltiinkin jo Malmön siltatullissa. Siltaa edelsi pitkään jatkuneet tuulivaroitukset. Paremman kielitaidon puuttuessa ja vaihtoehtojen ollessa vähäiset jätimme ne tietenkin täysin huomioitta. Paikanpäällä selvisi sitten että ne koskivat nimenomaan tätä salmen ylitystä. Tuuli olikin niin kova, että sillalla ajaminen todella vaati Marcus Grönholmilta opitut elkeet. Varsinkin kannatintolppien kohdalla pyörre oli niin kova että piti todella keskittyä kaistalla pysymiseen. Koskaan ei tiennyt kummalle reunalle tuuli auton seuraavaksi heittää.

Tukholman eteläpuolelta

Öresundbroen

Isot sillat jatkuvat kööpenhaminan jälkeenkin

Silta jatkuu,  kuskia pelottaa ja Viikuna yrittää pitää viimeiset lehtensä

Kööpenhaminaan selvittiin lopulta ja pienien lepojen jälkeen lähdimme uudenvuodenviettoon. Paikaksi valittiin Tivolin ympäristö ja saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Väkeä oli paikalla kohtalaisesti ennen H-hetkeä ja lopulta tulitus alkoi. Muutama hassu pata ja enemmän nuorisoa heittelemässä paukkuja ihmisen päälle. Päätimme suunnata turvaan nukkumaan hotellille. Tunnin päästä sitten alkoi hirmuinen pauke ja sitten tajusimme että kännykkä oli ilmeisesti hieman väärässä ajassa. Onneksi hotellimme ikkunasta näkyi hienosti lähes koko kaupungin taivas.

Tunnista legomies :)

Skoda joutui myös luopumaan nastoistaan matkan varrella. Fiksumpi olisi nyppinyt takanastat ennen auton lastaamista ääriään myöden. Maavaran laskiessa puoleen alkuperäisestä nastojen nyppiminen lokarin alta muuttuu mahdottomaksi. Tanskalaisten ilmeet Hotellin- ja  huoltoasemien parkkipaikoilla oli kyllä näkemisen arvoiset, kun kaksi hullua heiluu teräaseiden ja Viikunapuun kanssa romanikerjäläisten asuntoautoa muistuttavan Skodan ympärillä.

Talvikiekoista nypin nastat pois..

Kireemmät iskarit olla vois..

Seuraava välietappi oli Bremen Saksassa. Autobahneilla oli kiva ajella. 130-140km/h vauhdeissa Skodan takapainoisuus toi esille ongelmia ohjattavuudessa, joten päätimme pysytellä tien oikeanpuoleisilla kaistoilla. Muutamaan otteeseen hitaammilla osuuksilla pääsimme myös vasemmanpuoleisimmalle kaistalle. Kyllä jännitti :) Pikaisen visiitin perusteella nopeusrajoituksettomuus aiheutti lähinnä ongelmia liikenteen sujuvuudelle. Hirvittävän suuret nopeuserot aiheuttivat melkoisen paljon haitariefektiä varsinkin 2-3 kaistaisilla osuuksilla. Rekan perään jääminen muuttui helposti pitkäksikin ongelmaksi; nopeammalle kaistalle ei uskaltanut mennä odottamaan että Skoda kiihtyisi ja seuraava teiden ritari oli peileissä ennenkuin viuhahti ohi.

Uskomatonta rauhallisuutta lähes 160km/h vauhdissa.. tai lähellä paikkaa missä muut ajavat kovaa?

Bremenistä Turnhoutiin olikin sitten jo hieman rauhallisempaa tietä. Ainoana ongelmana oli lähes sietämätön sianpaskan (saattoi olla myös jotain muuta) haju mikä tuli pelloilta. Varsinkin Hollannin puolella näkyi useampia viljelijöitä kaatamassa höyryävää lastiaan pellolle. Belgian rajalla koittikin sitten iloinen yllätys ja tuoksu loppui. Niin loppui kyllä tasainen tiekin. Koko loppupätkä oli yhtä kuoppaa, koloa, railoa ja ainaista tärinää. Teki ihan mieli pysähtyä tarkistamaan onko rengas mennyt rikki. Ja mitä pienemmälle tielle kääntyi, sitä huonompaan suuntaan tiet muuttuivat.

Kohta ollaan perillä (huomaa Hollantilainen käsitys tiestä)

Kohta perillä (Belgialainen tie)

Lopulta kuitenkin perillä - Turnhout!